jheyno Gutta cavet lapidem - non forte, sed saepe cadendo

Kaikki blogit puheenaiheesta Maahanmuutto

Turvapaikkoja ilman hallitsematonta rajanylitystä?

Huoneessa on elefantti, jonka hengityksen kaikki tuntevat, mutta johon ei uskalleta puuttua. Näin kuvailisin tunnelmia EU:n sisäministerien neuvostossa. Paitsi että nyt ärtymys elefanttia kohtaan tuntuu nousevan. Tahto sen haastamiseen oli kesäkuun alun kokouksessamme ainoita eri leirejä yhdistäviä asioita. 

Elefantilla tarkoitan turvapaikkajärjestelmän ytimessä olevaa paradoksia. Pakotamme turvan hakijan ensin laittomaksi rajanylittäjäksi, joka joutuu tulemaan Eurooppaan rikollisen salakuljettajan avulla. Vain siten pääsee käyttämään laillista oikeuttaan hakea turvapaikkaa.

11 päivän päästä EU saatta lähteä viimeiselle matkalleen

Merkelin asema käy yhä tukalammaksi.

Liittokansleri Angela Merkelin ja sisäministeri Horst Seehoferin välinen riita Saksan maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta uhkaa johtaa liittohallituksen kaatumiseen ja epävarmuuteen koko Euroopan unionissa.

Pohjoismainen yhteistyö on myös maahanmuuton osalta järkevää

Pohjoismaat ovat Suomelle keskeinen arvoyhteisö ja viiteryhmä. Viime aikoina eri Pohjoismaista tulleista avauksista olen huomannut, että meillä on nyt mahdollisuus rakentaa kunnianhimoista yhteistyötä pohjoismaisen maahanmuuttopolitiikan osalta.

Järkevä maahanmuuttopolitiikka osa 2/3: humanitaarisen maahanmuuton ongelmat

Ajatuspaja Toivon Ulkopolitiikka Nyt -teoksessa ilmestyneessä artikkelissani pohdin jihadistisen ääriajattelun, humanitaarisen maahanmuuton ongelmien ja maamme ulkomaalaispolitiikan kokonaisvaltaisen uudistamisen näkökulmista kokonaan uudenlaista, järkevää ja kestävää maahanmuuttopolitiikkaa.

EU:tason keskitysleirit

Suomikin sai osansa 2015 syksyllä, kun tuli suuria määriä nuoria miehiä rajalle, kun kuulivat, että täällä saa kaikkea ja ei maksa mitään, eikä tarvitse tehdä mitään.

Käytännön ihmisenä, olisin ratkaissut asian oikaisemalla heti tuon virheellisen käsityksen näiltä tulijoilta ja suositellut jatkamaan matkaa, koska todennäköisesti ei ole tuota paratiisia tarjolla täällä, kun asiat tutkitaan.

Samalla tieto olisi kulkenut merten yli muutamassa minuutissa serkkujen älypuhelimiin, että huhu olikin väärää tietoa.

Järkevä maahanmuuttopolitiikka osa 1/3: jihadismin torjunta

Kirjoitin ajatuspaja Toivon keskiviikkona 6.6.2018 julkaistuun Ulkopolitiikka Nyt -teokseen luvun, jossa pohdin jihadistisen ääriajattelun, humanitaarisen maahanmuuton ongelmien ja maamme ulkomaalaispolitiikan kokonaisvaltaisen uudistamisen näkökulmista kokonaan uudenlaista, järkevää ja kestävää maahanmuuttopolitiikkaa. Koska artikkeli on melko pitkä, julkaisen sen blogissani kolmessa osassa.

Rasistinen media ei estä opposition nousua Euroopassa

Euroopassa on suuri murrosvaihe. Ruotsissa, Italiassa, Unkarissa ja monissa muissa maissa valtaa saa yhä enemmän uudet puolueet. Media leimaa nämä vihamielisiksi ihmisvihaajiksi, populisteiksi (mikä se edes on) ja maahanmuuttovastaisiksi. Melko rasistista yleistämistä, mutta sehän on sallittua jos se kohdistuu ns. populisteihin. Mediaa ei kiinnosta syyt tai seuraukset tapahtumiin. Syy lienee nykyisten hallitusten huono politiikka ja seuraus haastavan ja korjaavan politiikan nousu. Valinnan tekevät äänestäjät. Persuja on kritisoitu kun joutuivat oppositioon ja ei voi vaikuttaa. Potaskaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä