jheyno Gutta cavet lapidem - non forte, sed saepe cadendo

Kansantaloutta ilman kyyneleitä XIV - Miten raha syntyy - mihin se katoaa???

Katoaako raha konkurssissa?

Raha on, kuten aiemmin olen esittänyt, pelkkä lupaus siitä, että sillä, ehkä, joskus, ehkä, saa jotain, ehkä, johonkin hintaan, ehkä. Tuolla lupauksella on yhteisön takaus. Kun takaus poistuu, lupaus lakkaa olemasta voimassa, raha lakkaa olemasta. Näin kävi mm. Suomessa viimeksi, kun eduskunta veti yhteisön takauksen pois markalta. näin rahan merkit, esim. setelit, lakkasivat olemasta rahaa, ja niistä tuli keräilykohteita (tai jätepaperia tai saunansytykettä, jos niitä on enemmän kuin keräillä halutaan).

Raha syntyy lupauksesta, jona yhteisö siis takaa. Suurin osa rahasta syntyy erilaisten pankkilaitosten, talletuspankkien, keskuspankin jne. luottotoiminnasta. Pankit luovat rahaa ”tyhjästä” antamalla lupaus, jolla ei ole reaalivastinetta. Tämä tarkoittaa, että edes pankin reaalivarallisuus ei voi toimia rahan katteena, koska tuolla reaaliomaisuudella ei koskaan ole, eikä voi olla, rahamääräistä objektiivista arvoa.

Pankkitoiminnan lisäksi rahaa syntyy myös, kun ei-pankkilaitos, yksittäinen toimija, esim. yritys tai yksilö, laatii lainvoimaisen, siirtokelpoisen velkakirjan tai -vaatimuksen, esim. laskun, velkakirjan tai vaikkapa rahamääräisen, sitovan ja siirrettävän kauppasopimuksen. Kaikki nämä ovat rahaa, niitä voidaan käyttää vaihdannan välineinä, sosiaalisen aseman takuuna tai vaikkapa poliittiseen tai taloudelliseen painostamiseen. Ne ovat kuitenkin rahaa vain, jos ne ovat lainvoimaisia, ts. ulosottokelpoisia. Niiden raha-arvo taas määräytyy joko asiakirjassa itsessään tai, jos se kiistetään, oikeusistuimessa.

Pankkien luoman rahan mekanismi on yksinkertainen: Periaatteessa asiakas hakee pankista luottoa, ja saa sen. Pankki merkitsee luoton kirjanpitoonsa saatavakseen ja antaa rahan asiakkaan käyttöön, yleensä tilisiirtokäyttöön. Raha on syntynyt tyhjästä. Kun asiakas sitten maksaa lainan pääoman pois, pankki kuittaa saatavansa ja raha lakkaa olemasta. Lainaa otettaessa siis rahan määrä kasvaa, laina maksettaessa se vähenee. Prosessi on tietysti paljon monipolvisempi, mutta periaatteessa tuo. Pankin taseeseen jää lainanannosta maksettu korvaus, korko. En puutu tässä tarkemmin tuohon mekanismiin, josta olen kirjoittanut toisaalla.

Entä yritykset, entä konkurssi.

Tilannetta voidaan kuvata yksinkertaisimmillaan mallilla, jossa on 2 pankkia ja 3 tuotannollista tai kaupallista yritystä (ei merkitystä sinänsä, mikä sektori). Mallissa on pakki A, yritykset B, C, D ja factoring-rahoitusrahalaitos E (se toinen pankki).

Yritys B lainaa pankista A 100 000 simpukkaa (rahayksikkö). Tällä rahalla yritys rakentaa tuotantolaitoksen, jolla se pyrkii saamaan rahat lähikauppayritykseltä C. Tämä taas myy B:n valmistamia koneita ja tarvikkeita konepajalle D, joka on lainannut rahaa pankilta A 100 000 simpukkaa. Yritykset käyttävät näitä rahojaan toimintansa perustamiseen ja ylläpitoon. Yritys D pyrkii myymään tuotteensa B:lle, saadakseen voittoa. Lähikauppias C ei ota velkaa, vaan luottaa hyvään maineeseensa.

Rahaa on yhteisössä nyt käytettävissä yhteensä 200 000 simpukkaa. Lähikauppias C ostaa B:ltä tuotteita luotolla, 60 pv. nto toimituksesta, pitävällä sopimuksella. Sopimuksen hinta on 50 000 simpukkaa. B toimittaa tavarat, kun ne valmistuvat, sovitusti. Aktiivisena kauppiaana C tekee D:n kanssa sopimuksen koneista, joita se tarvitsee voidakseen tuottaa tuotteita, joita myydä B:lle. Sopimuksen mukaan koneet maksava 75 000 simpukkaa ja maksuaikaa on 30 pv. nto. D suostuu, koska se tarvitsee koneita, ja koska se tietää, että se pystyy lainaamallaan rahalla hoitamaan laskun.

C on fiksu mies/nainen ja tajuaa, että tarvitsee myös käyttörahaa. Samaan aikaan factoring-rahoitusyritys E on lainannut toimintansa aloittamiseen pankista 100 000. Rahaa on nyt systeemissä siis 300 000 simpukkaa. C tarjoaa 75 000 laskuaan ko. yritykselle E (jätän tässä palkkiot sun muut pois yksinkertaisuuden vuoksi), joka suostuu rahoittamaan laskun. Vakuudeksi saatavilleen se vaatii kuitenkin yrityspanttauksen. Tämä tarkoittaa, että koko yritys C, velvoitteineen, sopimuksineen ja saatavineen, on laskun rahoittamisen vakuutena. Saamallaan 75 000:lla C maksaa laskunsa, 50 000 B:lle, jolla nyt on pankin lainaamat 100 000 ja B:n suoritus 50 000.

Tämänhetkinen rahatilanne: Pankilla saatavia 300 000, joka määrää on siis pankin liikkeelle laskemaa rahaa. Tästä on B:n käytössä 150 000, C:n 25 000 D:n 100 000 ja E:llä vielä 25 000 + C:n siirtokelpoinen saatava 75 000. Tarvittaessa E voi siirtää tämän laskun eteenpäin omien velvoitteittensa hoitamiseksi. Rahaa on siis nyt yhteensä liikenteessä 375 000 simpukkaa. Pankin lisäksi siis myös C on luonut rahaa tyhjästä.

Pankki A on siis lainannut B:lle D:lle ja E:lle, 100 000 kullekin. Lisäksi E on lainannut C:lle 75 000. B on toimittanut tavarat C:lle, joka on myynyt ne edelleen D:lle. C on maksanut laskunsa B:lle, jolla nyt on käytössään 150 000 simpukkaa, C:llä jäljellä 25 000 ja D:llä edelleen lainaamansa 100 000. Tässä on tärkeää huomata, että E:llä on rahaa tilillään 25 000 simpukkaa ja siirtokelpoinen 75 000 velkakirja, jonka se voi halutessaan käyttää velvoitteisiinsa.

Sattuu kamala tapaus! B huomaakin olevansa lähdössä eläkkeelle, ja lopettaa toimintansa. Kuultuaan tästä D maksaa paniikissa lainansa kokonaan pois pankille, jolloin 100 000 simpukkaa rahaa katoaa. Rahaa on nyt liikenteessä enää 275 000. Tämä tarkoittaa, että D ei voi maksaa laskuaan C:lle. Sillä ei ole rahaa. C hakee D:n konkurssiin. E toteaa tilanteen ja alkaa periä factoring-saatavaansa C:ltä, jolta se saa perittyä oikeusteitse 25 000 sekä yrityksen, joka oli siis panttina saatavasta. yritys on kuitenkin rahaton. Sekin tekee konkurssin. E joutuu merkitsemään saatavansa luottotappioksi, joten markkinoilta häviää rahaa 50 000 simpukkaa. Siis ilman, että kukaan on maksanut mitään kellekään, päinvastoin.

Pankki joutuu nyt likviditeettikriisiin ja irtisanoo kaikki lainansa. B maksaa omansa pois, ja sille jää käteen myyntitapahtumasta saatu 50 000. Lainan maksaminen pankille hävittää tuon 100 000 simpukka, jota siis ei myöskään ole pankilla, mikä on tässä oleellista. Myös E on ongelmissa, sillä yrityspantin arvo ja sisältö on nolla, joten sillä on vain 50 000 simpukkaa, jotka se käyttää pankkilainan lyhentämiseen. Siirtokelpoinen, lainvoimainen velkakirja 75 000 olikin vain 25 000 arvoinen. Pankilta jää saamatta 50 000.

Välitilanne: Pankille on maksettu lainoja 200 000 simpukkaa, joka siis on hävinnyt liikenteessä olevasta rahasta olemattomiin. jäljellä olisi 175 000 simpukkaa rahaa kierrossa, mutta pankki saa saatavastaan E:ltä vain 50 000, joten sen tase on miinuksella, näyttää – 50 000:a. Yrityksen liikkeelle laskema raha, siirtokelpoinen velkakirja, 75 000 on osoittautunut arvottomaksi, joten jäljellä näyttäisi olevan vain 100 000 simpukkaa. Koska tästä kuitenkin 50 000 simpukkaa on pankin miinusmerkkistä rahaa, joutuu pankki tekemään varattomana konkurssin, ja tuo 50 000 simpukkaa raha lakkaa olemasta.

Mitä kummallista tapahtuukaan seuraavaksi?

Konkurssihallinto, jolle nurin menneiden pankki A:n, yritys C:n ja D:n sekä factoring-rahoitusyritys E:n omaisuus, varat ja velat ovat siirtyneet, myy saatavien kattamiseksi ja yritysten realisoimiseksi ainoan reaaliomaisuuden, alun perin B:n C:lle myymän ja sitten D:lle siirtyneen varallisuuden, pakkohuutokaupalla. Ainoa ostaja on B, jolla on 50 000 simpukkaa. Taitavana kauppamiehenä hän huutaa kokonaisuuden itselleen yhdellä simpukalla. Näin B:llä on 49 999 simpukkaa ja kaikki reaalivarallisuus. Konkurssipesälle jää 1 simpukka, joka menee pesänhoitajan palkkioihin.

Seuraus on, että rahan arvo lähtee, täysin odotuksenmukaisesti, laskuun, sen arvo lähenee nollaa, koska ei ole enää mitään ostettavaa. Syntyy lama. Konkurssi on siis hävittänyt 75 000 simpukkaa rahaa, lainojentakaisinmaksu ja luottotappioiden kirjaaminen on hävittänyt 300 000 simpukkaa. Konkurssi on siis hävittänyt kaiken liikkeessä olevan rahan, josta vielä on jäänyt kattamatta 50 000 simpukkaa.

Eräitä johtopäätöksiä: 1) Kuten B:lle jääneet 50 000 simpukkaa osoittavat, kaikki raha _ei_ ole lainaa. Kukaan ei ole kellekään velkaa, ja silti systeemissä on rahaa. 2) Rahan kasaantuminen vähentää rahayksikön arvoa. Kun kaikki raha on yksissä käsissä, eikä ostettavaa ole, on raha arvotonta. 3) Mikä tahansa siirtokelpoinen, lainvoimainen, velkakirja on rahaa. 4) Rahalla on arvo vain, kun on jotain ostettavaa. 5) Rahayksiköllä on arvoa sitä enemmän, mitä useammalla rahaa on käytettävissä.

Tämä esitys on tietysti äärimmilleen yksinkertaistettu, eikä käytettävissä oleva tila mahdollista monimutkaisempaa kuviota. Periaate on kuitenkin koko ajan sama: Konkurssi hävittää aina liikkeessä olevaa rahaa. Samoin lainojen takaisinmaksu, maksettiin ne sitten kenelle tahansa ja oli laina kenen tahansa liikkeelle laskemaa. Ongelman ydin ei ole pankkilaitos, vaan dynamiikka, jossa pankkien konkurssit estetään. Kahden pankin (minimi) järjestelmä estäisi esitetyn tilanteen, mutta vain, jos pankin konkurssi sallitaan. Nykyinen politiikka, jossa pankin konkurssia pidetään järjestelmän tuhona, perustuu nimenomaan yhden pankin malliin, eikä siis vastaa todellisuutta. Markkinataloudessa on _aina_ enemmän kuin yksi liiketoimintaa harjoittava pankki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Poimin esityksestä yhden kohdan "Kun kaikki raha on yksissä käsissä, eikä ostettavaa ole, on raha arvotonta." Juuri nyt korot ovat alhaalla ja pääomat keskittyvät kiihtyvää vauhtia. On lama tai siitä ollaan juuri ja juuri pääsemässä. Onko niin, että kysymys on kuvaamastasi ilmiöstä? Kun raha keskittyy yksiin käsiin, on se kaikki pois liikenteestä ja sen arvo laskee eli käynissä pitäisi olla defalaatio. Ihan siinä ei olla, mutta vuosikaudet talous on polkenut pakoillaan.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Ei, siitä ei ole kyse. Tämä ero on tärkeä: "Lama" on taloustilanne, jossa markkinat ovat kyllästyneet, ts. kaikilla on jo, mitä halutaan/tarvitaan ja kysyntä on nolla. Tuo kuvattu tilanne on sellainen, jossa raha on periaatteessa liikenteessä, mutta keskittynyt yksiin käsiin, jolloin rahayksikön arvo lähenee nollaa. Deflaatiossa rahan määrä on vähentynyt, mikä johtaa sen arvon nousuun ja hintojen laskemiseen. Esitetyssä tilanteessa ei enää pystytä tuottamaan myytävää, joten tarjonta on nolla, koska kapitalismin pääasiallinen tuotantoväline, raha, pääoma, kapitaali, on yksissä käsissä eikä tuotantomotivaatiota, maksukykyistä kysyntää enää ole. Ei ole mitään ostettavaa, joten rahalla ei ole arvoa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Kysynpä kuitekin. Eikö jo se, että rahapääoma keskittyy kiihtyvää vauhtia yksille, vähennä kierrossa olevan rahan määrää? Eihän äkillinen pysäys ole mahdollinen edes teoriassa. Toimiakseen kapitalismi ja oikeastaan kaikki taloudet tarvitsevat maksukykyistä kysyntää. Kun kaikkein suurimman ihmisryhmän tulot alenevat ja raha keskittyy yhä harvemmille, kulutustavaroiden kysyntä ja heti perässä tuotanto vähenee. Siitä syntyy työttömyyden ja tulojen alenemisen kierre. Eihän se samaa ole kuin tuotannon lopettaminen, kun kysyntää ei ole, mutta hyvin saman suuntaisesta asiasta tässä täytyy olla kysymys.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Juuri näin. Tuo juttuni oli tietysti yksinkertaistettu malli, koko yhteiskunta on niin monimuktainen, että sen yksityiskohtainen kuvaaminen on mahdotonta. Kaikki mallit ovat aina malleja, yksinkertaistuksia. Mutta, olet ymmärtänyt aivan oikein.

Toimituksen poiminnat