jheyno Gutta cavet lapidem - non forte, sed saepe cadendo

Hyvinvointivaltion historia 5 - Onko alasajoon varaa?

Edellinen osa:  Hyvinvointivaltion historia 4 -Hyvinvointi ja talous

Eräitä huomioita



Tutkimusongelma, josta on puhuttu vähän tai ei ollenkaan, on nk. 90-luvun lama. Tässä nuosee esiin termien poliittisesti tarkoituksenmukainen uuskäyttö. ”Lama” on kansantaloustieteessä periaatteessa tilanne, jossa markkinat ovat kyllästyneet, tavaroita ja palveluita ei kyetä myymään, koska ”kaikilla on jo kaikkea”. Tällainen tilanne, aito lama, on globaalitaloudessa sattunut merkittävässä mittakaavassa viimeksi 1930-luvun alussa. Toisaalta termiä ”lama”käytetään tilastotieteessaä täysin toisin: lamana pidetään tilannetta, jossa rahamääräisenä mitattu touskasvu on pysähtynyt ja/tai kääntynyt laskuun ja trendi on jatkunut tietyn, periaatteessa täysin mielivaltaisesti asetetun, ajan.



90-luvun ”lama” oli nimenomaan tällainen tilastollinen näennäislama, jossa kyse ei ollut markkinoiden kyllästymisestä ja tuotannon pysähtymisestä, vaan tietoisesta ja hyvin suunnitellusta ”hallitusta rakennemuutoksesta”, Suomen kansantlaouden sovittamisesta ”eurokuntoon”. Kyseessä oli omaisuuksien uusjako ja keskittäminen, koska suomalaistyyppinen kansankapitalismiajattelu, jossa suuria yksittäisiä yksityisiä omaisuusmassoja ei ollut, ei olisi kestänyt kilpailussa avoimilla markkinoilla, kun Suomea valmisteltiin Euroopan Unionin jäsenyyteen – tai ainakin näin ajateltiin. ”Hallitun rakennemuutoksen” motiivit ja toteuttamistapa myös kerrottiin selkeästi etukäteen kansalle mediassa. Toimenpiteiden seurauksena mm. säästöpankit, joilla ei juridisesti ole varsinaista omistajaa, käytännössä katosivat Suomen taloudesta. Liikepankit keskittyivät yhdeksi suurpankiksi, joka lopulta käytännössä myytiin ulkomaille.



Suomen hyvinovintivaltiomallia ryhdyttiin tietoisesti ajamaan alas yksinkertaisesti siksi, ettei vastaavaa järjestelmää ollut muissa Länsi-Euroopan maissa, ja katsottiin, ettei Suomi kykenisi omaa malliaan syntymässä olevaan liittovaltioon ”viemään”. Seuraus oli, että julkisia menoja alettiin leikata, ja trendi jatkuu edelleen. Kokonaan jäi huomaamatta, että noiden leikkausten seurauksena julkisen talouden rahoitusasema ratkaisevasti heikkeni, mikä pakotti jatkuviin lisäleikkauksiin. Julkisen talouden tuottama verotulojen kasvu jätettiin kokonaan huomiotta toisaalla mainitsemani ”kakkuajattelun” takia. Kierre oli valmis, ja jatkaa pyörimistään.



Hyvinvointivaltion tulevaisuus



Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori järjesti 15.1.2013 Helsingissä Selkäranka-seminaarin, jossa käsiteltiin Suomen kansantalouden tulevaisuudennäkymiä ja siinä yhteydessä myös hyvinvointivaltion ja hyvinvointi-ideologian mahdollisuuksia. Keskeiseksi nousi presidentti Sauli Niinistön huoli siitä, että lähes 60 % kansantaloudesta muodostuu julkisesta taloudesta. Tällä suhteella ei ole kuitenkaan varsinaista kansantlaoudellista merkitystä, koska ”julkinen talous” on jo käsitteenä niin monitasoinen, että sitä ei voida pitää yhtenäisenä kokonaisuutena. Siihen kuuluu niin valtiohalinto, puolustusvoimat, polisi, terveydenhuolto kuin koulutuskin, vain muutaman osa-alueen mainitakseni: miksi yksityinen terveysasema olisi kansantalouden kannalta jotenkin eri asemassa kuin julkisen talouden terveyskeskus? Presidentin puheen sisältöä onkin pidettävä lähinnä poliittisena, huonosti perusteltuna, kannanottona yleiseen yhteiskuntarakenteesen.



Toisena merkittävänä huolemaiheena on keskustelussa nostettu esiin ”huoltosuhde”. Tällä tarkoitetaan sitä, kuinka monta työllistettyä työikäistä on yhtä yhteiskunnan huolletavaa, erityisesti vanhuuseläkeläistä, kohti. Tällainen vertailu on kuitekin historiallisesti epämielekästä ja tieteellisesti epä-älyllistä. Ensiksikin, on selvää, että oletettu huoltosuhde oli 100 vuotta sitten selvästi ”parempi” kuin nykyisin. Jos huoli olisi aiheellinen, se tarkoittaisi, että vanhusten olot olivat sata vuotta sitten paremmat ja turvatummat kuin nykyisin. Lie selvää, että näin ei ole.



Toiseksi on huoltosuteesta huomattava, että huoli perustuu toisaalla mainitsemaani ”kakkuajatteluun”; vanhustenhuolto on pelkkä kustannus, joka pitää kattaa objektiivisella tuotolla, ”oikealla työllä”. Koska kansantaloudessa kuitenkin on kyse rahan liikkeistä, on aivan yhdentekevää, liikuttaako rahaa vanhus vai työikäinen.



Huoltosuhteen kannalta on merkittävää, että vanhuuseläkeläiset paitsi kuluttavat eläkettään ja motivoivat sillä tuota ”objektiivista tuotantoa” ja ”kakkua”, myös työllistävät suoraan, mm. kotipalveluina, terveydenhuollossa, vanhainkodeissa jne, mikä luo kerrannaistyöllisyyttä, työntekijöiden aikaansaamaa kulutuskysyntää, verotuloja ym. ja sitä myötä tuota ”objektiivista tuottoa”, ”kakkua”. Koko huoltosuhdeajattelu rakentuu 1800-luvun teolliseen ajatteluun, jossa ”tuotanto” tarkoitti terästeollisuutta ja sen seuraustuotantoa. Moinen yhteiskunnallinen ja taloudellinen ajattelu on yksinkertaisesti aikansa elänyttä ja kuuluisi taloushistorian lehdille.



Huoltosuhdeongelmassa on lisäksi toinen puoli, jota ei ole suuremmin huomioitu: työikäisten työttömien aiheuttama ”huoltosuhdeongelma”. Mitä enemmän työntekoa rationalisoidaan puuttumatta yksittäisen työntekijän työsuoritteen määrään, sitä usemapi jää valille työtä, työssäkäyvien ”elätettäväksi”. Samanaikainen sosiaaliturvan leikkaaminen mm. terveydenhuollossa parantaa työssäkäyvän verotusasemaa lyhyellä aikavälillä, mutta heikentää hänen terveydellistä asemaansa, ja sitä tietä verotusasemaansa, pitkällä: on halvempaa ylläpitää terveyttä kuin korjata sen menettäminen – terveydenhoito on halvempaa kuin sairaudenhoito. Lisääntyneet työterveysongelmat alkavat jo nyt rasittaa terveydenhuoltojärjestelmää yli sen, mitä leikkauksilla on”säästetty”. Huoltosuhde heikkenee nopeammin työikäisten keskinäisessä kuin työikäisten ja vanhuusleäkeläisten suhteessa.



Kuten edellä on esitetty, presidentin huoli on ilmeisen aiheeton ja pohjautuu vanhentuneeseen käsitykseen kansantalouden mekanismeista, kansantaloudesta jonkinlaisena ”kakkuna”; jota yksityinen talous ”leipoo” ja julkinen talous ”kuluttaa”. Tähän 1600-lun talousajatteluun nojautuen on esitetty, että hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole: politiikassa ei ole kyse ”oikean” tai edes ”parhaan” mahdollisuuden valitsemisessta, vaan siitä, mitä halutaan.. Sen jälkeen, kun on päätetty, mitä halutaan, mikä tahansa järjestelmämalli on mahdollinen.



Tulonsiirtojen vaikutuksesta kansantalouteen olen kirjoittanut laajemmin blogissani, jonka tekstuaalinen liittäminen tähän lienee turhaa ( http://jheyno.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152551-kansantaloutta-ilman-kyyneleita-sisallysluettelo). Tosiasia on kuitenkin, että mitään ”kakkua”, jota kansantaloudessa jaettaisiin, ei ole olemassa. Ei myöskään ole olemassa objektiivisesti tuottavaa työtä ja objektiivisesti tuottamatonta työtä, koska kansantalouden kannalta työn arvossa on kyse vain siitä, maksetaanko siitä vai ei. Kansantaloutta ”hallinnoi” rahan liike, ei mikään ”objektiivinen tuotanto”.



Hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta on siis ratkaisevaa, halutaanko sitä ylläpitää vai ei. Jos – ja kuten näyttää, kun – sen tulevaisuus on synkkä, se tarkoittaa myös, että sellaisen kansantalouden, kuin Suomen, jossa tärkeimmät kansantalouden tuottavuustekijät ovat koulutus, sosiaaliturva ja tulonsiirtojärjestelmät, tulevaisuus on synkkä. Kianderin esittämä arvio siitä, että hyvinvointivaltio oli ”lyhyt pydähdys ja historiallinen poikkeus”, joka on tullut tiensä päähän ja johon ei enää ole varaa, pitää paikkansa vain, jos niin halutaan.



Keskeistä ei ole, onko meillä varaa ylläpitää hyvinvointivaltiota, vaan onko meillä varaa luopua siitä.

 

 

Takaisin alkuun: Hyvinvointivaltion historia 1 - Mitä se on, ja miksi se on

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Aika pitkälle hyvinvointivaltiota on jo romutettu. Rupeaa jo olemaan pahoinvointivaltio.
Ei raha ole mikään kakku vaan pikemminkin ilmapallo.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Kuten olen aiemmin todennut, "raha" on lupaus. Tarkemmin aiheesta tässä: http://jheyno.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123703-raha...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Tässä olet aivan oikeassa, mutta niitä lunastamattomia lupauksia on maailma täynnä.
Nyt taidetaan olla siinä "aidossakin" lamassa.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Kaikkein keskeisintä on, mitä hyvinvointivaltioon kuuluu. Mitä sen tulee kansalaisilleen tarjota? Turvallisuus, peruskoulutus, terveydenhuolto ja varmistus siitä, ettei kukaan kuole nälkään, vai älypuhelin, sanomalehti kotiin kannettuna ja mahdollisuus harrastaa laskettelua ja oopperaa? Vai jotakin (ja jos, niin mitä) siltä väliltä?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Vastaus löytynee, ainakin melko pitkälle, täältä: http://jheyno.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159012-hyvi...

Lainsäädännössä se realisoituu suunnilleen näin: "...turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo" ja "Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. "

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

homman nimi on että tuo ei riitä. valtion täytyy pitää yllä kokonaiskysyntää koska, sanoi se taloustiede mitä vaan, robotit syrjäyttää työvoimaa pitkässä juoksussa 100%. ellei tälle porukalle ole ostovoimaa, robotit ruostuvat työttöminä, väestö kuolee nälkään rahattomana.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #7

Totta. Olen kirjoittanut aiheesta täällä: http://jheyno.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138848-kans...

ja täällä: http://jheyno.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142150-kans...

Tosiasia onkin, että inflaatio ja massiiviset tulontasausjärjestelmät ovat modernin yhteiskunnan talouden tärkeimmät moottorit. Ja kun nykyinen talouspolitiikka keskittyy "inflaationvastaiseen taisteluun" ja tulonsiirtojen leikkaukseen, on seuraus sekä ennakoitavissa että nähtävissä.

Aiheesta myös tässä: Hyvinvointivaltion historia 4 -Hyvinvointi ja talous

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Linkittämäsi artikkeli on lähinnä katsaus hyvinvointivaltion historiaan. Ei sieltä löytynyt vastauksia sen määritelmiin tai vastaukset olivat liian epämääräisiä. Erityisesti aivan liian epämääräinen on lainaamasi lakiteksti. "Ihmisarvoinen elämä" on kerta kaikkiaan liian tulkinnanvarainen, subjektiivinen ja muuttuva käsite, että sitä voitaisiin pitää minkään käytännön järjestelmän määritelmänä.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #9

"Ihmisarvoinen elämä" on suora lainaus voimassaolevasta laista. Totta kai se, mitä sillä tarkoitetaan, on lähinnä sosiaalipsyykologiaa, ja täsmennetään asetustasolla ja erilaisissa ohjeistuksissa. Se myös muuttuu ajassa: "ihmisarvoinen elämä" ei voinut tarkoittaa keskiajalla samaa kuin nyt, eikä tulle tarkoittamaan samaa sadan vuoden kuuttua. Mutta se on sitten jo politiikkaa, ei kansantaloustiedettä.

Kansantalouden kannalta tärkeää onmassojen kulutuskysynnän ylläpito. Ja se on hyvinvointivaltion perusta. Yhteiskuntien hyvinvointivertailussa ratkaisevaa ei ole se, miten menee parhaiten toimeen tulevalla desiilillä, ei edes se, miten menee keskiarvo- tai mediaanikansalaisella, vaan se, miten menee heikoimmin toimeen tulevalla desiilillä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Hyvinvointivaltio ylläpitää hyvinvointia. Ilmainen aikuisopetus oli monelle tärkeä hyvinvoinnin kannalta. Se lopetettiin. Vaikeuksissa olevia lapsiperheitä auttavat kodinhoitajat lopetettiin jne.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Suomi on tullut hyvinvointinsa päähän ja kadottanut tulevaisuutensa, kun elää velalla ja leikkaa saman aikaisesti koulutusmäärärahoista.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Näin näyttää todella olevan. Kyse on kuitenkin, kuten tässä sarjassa olen kirjoittanut, siitä, mitä halutaan, ei siitä, mihin pystytään.

Nykyisen kaltaiseen velalla elämiseen ei ole kansantaloudellisia syitä. Samoin koulutuksesta leikkaaminen on poliittinen, ideologinen, linjaus.
Kansantaloudellisia syitä tai perusteita sille ei ole.

Kannattaa muistaa, että kehityksestä viimekädessä vastuulliset löytyvät itsekunkin kotoa, vilkaisemalla peiliin. Nykyinen politiikka ja sen seuraukset ovat olleet yksiselitteisesti tiedossa jo vuosikymmeniä. Silti samaa on jatkettu vaaleista toiseen - ja tultanee jatkamaan, äänestäjien tuella, edelleen.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos Jouko Heyno!

Luin tekstin otsikon "Eräitä huomioita" alta. Erinomaista tekstiä!

Tulen osoittamaan todeksi, että 1990-luvun lama tehtiin tarkoituksella. Syitä oli useita.

Kansalaiset eivät tiedä kaikkea, sillä on edelleen olemassa salaisia asiakirjoja.
En tarkoita EU-aikaisia asiakirjoja vaan EY-/EU-neuvottelujen aikaisia.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Saattaa olla mielenkiintoista lukea myös osat 1 - 4, joihin pääsee suoraan likistä.

Hauskoja lukuhetkiä!

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola
Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Suomen huoltosuhdevajetta lisäävät EY:n palveludirektiivin ja eurooppayhtiösäädännön aiheuttamat porsaanreiät.

Käyttäjän AnteroHelasvuo kuva
Antero Helasvuo

Hienosti tiivistetty ajatus: "...presidentin huoli on ilmeisen aiheeton ja pohjautuu vanhentuneeseen käsitykseen kansantalouden mekanismeista, kansantaloudesta jonkinlaisena 'kakkuna'; jota yksityinen talous 'leipoo' ja julkinen talous 'kuluttaa'. Tähän 1600-lun talousajatteluun nojautuen on esitetty, että hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän."

Juuri tämä kakkuteoria on se hävytön valhe, jota meille päivästä päivään syötetään. Sen avulla halutaan riistää kansalta hyvinvointi ja anastaa yhteisesti kartuttamamme omaisuus yksityisiin käsiin. Uskooko presidentti muka omiin puheisiinsa?

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

jos me eletään kakkuteorian mukaan, se tarkoittaa kyllä kakun pienenemistä mutta myöskin sitä että joku saa siitä suhteessa paljon suuremman osan. heitän luvun arviolta, en viitti laskea:

kakku 100
köyhät 50
vauras 50

julkinen talous takaa kasvun
kakku 150
käyhät 90
rikas 60

Rikkaan suhteellinen osuus supistuu vaikka absoluuttinen osuus kasvaa. koska raha ei kuitenkaan ole absoluuttista vaan suhteellista, pienestä kakusta suuri osa on parempi kuin suuresta pieni osa.

:)

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

Ois ollut parempi kun olisit nämä vuorokauden välein jakanut. tietysti olisi paljon enemmän sinun aikaasi vienyt vastata kommentteihin.

Eräs syy hintojen nousuun ja työttömyyden kasvuun (4) on ALV. mä siitä yhden blokin nysväsin. laskeskelin että 24% alv, ottaen huomioon että työvoiman tarve vähenee hinnan noustessa, riittää aiheuttamaan nykyisen työttömyyden. siis noin suoraviivaisella kaavalla, keskiarvo hintajoustolla.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Joo, olisi kait ollut parempi. Mutta ei se vastausaika siinä ratkaissut, vaan se, miten ennustelen pääseväni koneelle. No, näin se nyt meni.

Mutta ei se ALV ihan noin toimi, kun hinnannousu ei sinänsä ole pois mistään: se korotettu ALV kun menee julkiseen kulutukseen, palkkoihin,ja sitä tietä taas lisää kysyntää.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

joo kyllähän se julkiseen menee niin kuin kaikki verot, oot siitä kirjoittanut ja mä kans jo joskus 4 v sitten.

ongelmana on henkilö jonka työn myyntiarvo on 15 e. 9 e tuntipalkka + kulut ja se menis huutaen kaupaksi. 18 e ja ei mene ollenkaan.

eli tuossa siirretään kuorma sille komppanian heikoimmalla miehelle marssilla. se polonen saa singon niskaansa kun vahvin kantaa kiväriä. kohta on vahvimman kannossa sekä sinko että mies. jos noin niinkuin pelkistän tuon homman.

eli kokonaisveroaste nousee, työttömyys kasvaa, huoltosuhde heikkenee.

sinähän tiedät että meillä on regressiivinen verotus?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #21

Olen kirjoittanut myös veroremontista, joka on välttämätön, jos nykyongelmista ylipäätään halutaan päästä (ei välttämättä edes haluta, mikä on myös otettava vakavasti huomioon).

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

"Huoltosuhde" tässä ja nyt on määrittelemätöntä pelottelua. Esimerkiksi siitä puhuttaessa ei huomioida nykyisten eläkeläisten eroa entiseen.

"Hyvinvointivaltio" vaatii käsitteenä kaikessa epämääräisyydessään paljon keskustelua. Nykyisten puolueiden taholta sitä ei ikävä kyllä näytä tulevan.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Kiitos Jouko Heyno!

Olen lukenut tekstit läpi ja kiinnitin erityisesti huomiota tähän tekstiin, joka oli

Hyvinvointivaltion historian 4:nnessä osassa:

>>
Suomen 1990-luvun ”lamassa” ei ollutkaan kyse Minsky-Kindelberg -mallin kaltaisesta ”psykologisesta” syklistä, vaan yksinkertaisesti tehtyjen tietoisten poliittisten päätösten seurauksista: ”Kulutusjuhla” ei syntynyt talouden noususta, vaan poliittisin perustein hoidetun tietoisen rahapolitiikan seurauksena. Rahapolitiikka ”vapautettiin”. Kun rahaa tulvi markkinoille oli selvää, että sitä myös käytettiin. Suomen ongelmaksi nousi, että jälkipuinnissa valtio kattoi pankkien tappiot (rahapolitiikan vapauttamista?) ja oikeusistuimissa tuomittiin velalliset ”holtittomasta velanotosta” (velkomustuomioissa käytetty termi), mikä oli täysin absurdia: velkaa ei voi ottaa ”holtittomasti”, ellei sitä joku (pankit) holtittomasti myönnä. Tuomioita voidaankin pitää puhtaasti poliittisina.
<<

Harjoitetulla vahvan markan politiikalla oli tarkoituksena saada eduskunnassa aikaan konsensus Suomen perustuslain EY-mukauttamiseksi.

Laman synnyttäminen karkasi kuitenkin käsistä, jolloin tuli lisäongelma jo vuonna 1991:
Suomen Pankkien vakavaraisuus ei täyttänyt ETA-sopimuksen määräyksiä.

Taustalla on tämä: Tuleva EMU-jäsenyys.

Asia on dokumentointu. ETA-sopimukseen oli nimittäin kirjoitettu liite eli mukautusmääräys Suomen toimivaltaisten viranomaisten ryhtymisestä toimiin Suomen pankkien vakavaraisuuden nostamiseksi.
Suomen Pankin Sirkka Hämäläisen johdolla toimi ryhmä, joka etsi keinoja vakavaraisuuden nostamiseksi.

Keinot sovittiin hallituksen, Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kesken kokouksessa 18.3.1992. Tällöin sovittiin poliittisesti keinojen käyttöön ottamisesta.
Suomen Pankki lähetti samana päivänä pankeille kiertokirjeen.

Korkein Oikeus tuli kuitenkin 3.4.1992 tehneeksi ratkaisun KKO 50:1992, jolla yksi keino nähtiin laittomaksi.
Laiton se tietenkin oli muutenkin.

Presidentti Koivisto suuttui KKO:n ratkaisusta ja kutsui konklaavinsa koolle 6.5.1992.

Tilaisuudesta tuli vedenjakaja Suomen tuomioistuinlaitoksen toimintaan. Näin Suomen hyvinvointivaltion alasajo alkoi lopullisesti.
Pankit saivat Suomen korkeimman vallankäyttäjän oikeutuksen ohi KKO:n ratkaisun ja kaikin sovituin keinoin saattaa yrityksiä konkursseihin ja yrittäjiä velkavankeuteen.

Sama käytänne jatkuu yhä edelleen, tänäänkin.

Valtio on yhä edelleen taustalla eli tuomioistuinlaitoksen toiminnassa mukana, perusteettomien ja liikamääräisten tuomioiden toteuttamiseksi.

Valtioneuvosto antoi tiedonannon VNT 1/1996.

http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=...

Jos linkki ei jostain syystä toimi, kopioi ja liitä linkki selainpalkkiin.

Tiedonannossa eduskunta keskustelee jo valmiiksi päätetystä asiasta eikä suinkaan tulevaisuuden suunnitelmista kuten selonteoissa.

Varsinaista tiedonannon tekstiä en vielä lukenut, mutta tiedonantoon liittyvässä Talousvaliokunnan mietinnöstä TaVM 26/1996 (12.12.1996) löytyvä sitaatti kertoo ydinasian pankeille sälytetystä mielivallasta:

"Rahoitusmarkkinoiden näkymät mentäessä kohti EMUa

Kilpailu Suomen rahoitusmarkkinoilla kiristyy koko ajan. Onhan EU-integraation tarkoituksena ollut luoda yksi yhtenäinen markkina-alue. Näissä olosuhteissa suomalaiset pankit ovat edelleen varsinkin suhteessa pohjoismaisiin kilpailijoihinsa melko tehottomia."

Sitaatista tottakai seuraa tämä tosiasia:
Jotta pankkien vakavaraisuuden EMU-kriteerit täyttyisivät, pitää tietenkin tuomioistuinlaitoksen olla ohjeistettu.

YHTEYS TÄMÄN PÄIVÄN TILANTEESEEN

Kyseinen asia pätee tämänkin hetken tilanteessa, koska Euroopan pankit ovat vaikeuksissa.

Katso Kauppalehden keskustelu:

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/th...

Linkki vie alasivulle 11. Kaikkiaan asiapohjaista keskustelua on 15 sivua.

Sama 18.3.1992 aloitettu ja 6.5.1992 käskytetty käytänne jatkuu yhä edelleen, tänäänkin.

Suomen hyvinvoinnin parantamiseksi on perattava 6.5.1992, 27.10.1992 ja 18.11.1994 tehdyt valtiopetokset.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Tosiasia on, että tilanne ei varsinaisesti "karannut käsistä". "Hallitulla rakennemuutoksella" saavutettiinm melko tarkkaan se, mitä oli aiottukin, eikä mitään aitoa lamaa koskaan ollut. "Ongelmat" olivat vain ongelmia, joita aina tulee, kun jotain radikaalia tehdään.

Toimituksen poiminnat