jheyno Gutta cavet lapidem - non forte, sed saepe cadendo

Hyvinvointivaltion historia 2 - Suomen "suuri murros"

Edellinen osa:  Hyvinvointivaltion historia 1 - Mitä se on, ja miksi se on

 

 

 

Kehityksen alkumetreiltä ”suureen murrokseen”



Modernin hyvinvointivaltion perusta luotiin Suomessa lähes heti ensimmäisen Maailmansodan jälkeen. Keskeisessä asemassa oli maan talouden elvyttäminen, jonka perusedellytys oli Vapaussodan ja sen tuloksen aiheuttamien yhteiskunnallisten ristiriitojen vaimentaminen, yritys jopa poistaa ne luomalla tunne ”kansallisesta yhtenäisyydestä”.



Suomen teollistuminen oli alkanut jo 1800-luvulla, metsäteollisuuden ja laivanrakennusteollisuuden synnyn myötä. Toki jo aiemmin oli maassa ollut ruukkitoimintaa, mutta sen merkitys oli kokonaisuuden kannalta vähäistä. Hiljalleen jatkunut siirtymä alkutuotannosta jalostukseen koki lyhyen takaiskun 1920-luvun lopun lamassa, mutta koska se oli oikeastaan pitkälti ”kotikutoista”, maailmaa koetelleen 30-luvun laman vaikutukset jäivät Suomessa vaatimattomaksi muihin Euroopan maihin verrattuna; Suomi pääsi aloittamaan nousun, kun muualla talous ”vasta” romahti (Suomen taloushistoria, tilasto-osa).



Suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän ja hyvinvointivaltion kehittämisen historiallisen perustan takia kansansivistyksestä tuli merkittävä tekijä. Vaikka varsinainen kansakoulujärjestelmä kopioitiin pitkälti Saksasta, oli maassa kuitenkin jo 1968 Kirkkoaissa määrätty seurakuntien papit opettamaan kansaa lukemaan ja kirjoittamaan. Ensimmäisenä maailmassa tämä oli myös laissa sanktioitu; henkilö, joka kinkereillä ei kyennyt osoittamaan lukutaitoaan, ei ollut oikeustoimikelpoinen eikä voinut mm. mennä naimisiin. Kansakouluasetus oli säädetty jo 1800l-luvun lopulla, mutta se ei sisältänyt opppivelvollisuutta, vaan oli vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Järjestelmä oli kuitenkin tehokas ja melko yleisesti hyväksytty, ja johti siihen, että kun kansakoulujärjestelmä vakiintui 1920-luvulla oppivelvolisuuslain myötä 1921, se ei ollut Suomessa se mullistus, joka se oli ollut Keski-Euroopassa.



Toinen merkittävä muutos oli poliittisen ilmaston radikaali muuttuminen 1930-luvun lopulla. Siinä, kun äärioikeisto eteni voimakkaasti Keski ja Etelä-Euroopassa, (Italia, Saksa, Espanja jne.), äärioikeiston merkitys Suomessa väheni tasaisesti. Erityisen merkittävää oli Mäntsälän kapinan epäonnistuminen 1932, Lapuan liikkeen murskaaminen tuomitsemalla K.M. Wallenius ja V. Kosola vankeuteen ja yleinen poliittisen ilmaston muutos yhteiskuntarauhan vaatimisen suuntaan. Myös armeijan piirissä kyteneet vallankaappaushankkeet (mm. Donner et al. suunnittelema) kuivuivat kokoon. Seurauksena oli lopulta vasemmiston ja keskustan nk. punamultahallitus 1937.



1930-luvulla luotiin niin kansaneläke- kuin vuosilomajärjestelmäkin. Vaikka vuosiloma oli nykyiseen varrattuna lyhyt, kyse oli lähinnä vain numeroista.Oleellista oli uusi periaate, työläisille taattu ”palautumisjakso”, joka pyrittiin liittämään koulujen kesälomiin ja näin mahdollistamaan myöhemmin ”perinteiseksi” nimetty uusi tapa perheiden yhdessäoloon, ”laatuaikaan”. Sen sijaan eläkejärjestelmä oli periaatteena vanhempaa perua, mutta alkuaan se ei perustunut sosiaaliseen tarpeeseen, vaan virka-asemaan. Kansaneläkejärjestelmä, yleinen eläke kaikille, saatiin säädettyä vasta 1937, kun oli tiedostettu olemassa olevan järjestelmän sekavuus ja kalleus. Tästä huolimatta vanha perusvelvollisuus, lasten velvollisuus elättää vanhempansa, säilyi laissa vuoteen 1970.



Myös toinen Maailmansota aiheutti Suomessa mielenkiintosia, muusta Euroopasta poikkeavia, seurauksia. Kun sota oli tuhonnut Keski-Euroopan melko täydellisesti, sitä alettiin voimakkaasti jälleenrakentaa, sekä idässä että lännessä, ulkopuolisen tuen voimin. Neuvostoliitto määräsi akordin suurelle osalle sotakorvauksia ja ryhtyi käymään aktiivista vaihtokauppaa Itä-Euroopan miehitettyjen maiden kanssa, Länsi-Eurooppaa taas alettiin jälleenrakentaa Yhdysvaltojen voimakkaalla taloudellisella tuella, nk. Marshall-avulla.



Suomen osalle kumpikaan elvytysoperaatio ei osunut. Suomi joutui maksamaan sotakorvauksensa Neuvostoliitolle kokonaisuudessaan, eikä Suomi päässyt, monestakin syystä, Marshall-avun piiriin. Suomi joutui luomaan koko sodanjälkeisen taloutensa omin voimin, omin resurssein sekä ulkomaisin lainoin. Erääksi vahvuudeksi nousi ”Vapaussodan perintö”, käytännössä torpparilaista saatu idea siirtoväen ja rintamamieveteraanien asuttaminen. Kun teollisia työpaikkoja ei ollut, suunnattiin aktiivisuus maatalouteen, uudisraivaukseen ja elintarviketuotantoon. Se, että uudisraivausala ylitti lopulta selvästi modernin maataloustuotannon tarpeen, jäi sivuseikaksi. Asutuslainsäädäntö takasi sekä töitä että yhteiskuntarauhan tilanteessa, jossa kummallekaan ei ollut oikeastaan ”tilausta”. Kaukokatseisuutta osoittaa mielenkiintoisella tavalla se, että asutuslainsäädäntöä alettiin valmistella jo sodan aikana, 1943.



Sotien jälkeen hyvinvointivaltion syntyyn ja kehitykseen vaikuttivat voimakkaasti myös oletettu Neuvostoliiton aiheuttama uhka ja sisäpoliittinen pelko äärivasemmiston kannatuksen kasvusta. Etenkin jäkimmäinen näytti ilmeiseltä, koska erityisesti vientiteollisuudessa äärivasemmiston asema näytti voimistuvan työväenliikkeen radikalisoituessa ja ”asevelisosialistien” aseman horjuessa. Tätä uhkaa vasstaan synnytettiin Suomessa ”dynaamisen konservatismin” ideologinen suuntaus, jossa osin sotia edeltäneessä ”patruunahengessä” suuryritykset pyrkivät luomaan kansallisen ”me”-hengen ja yrityksen ”me”-hengen fuusiota, mm. erilaisin lomaeduin, yrityksen ”puulaakiurheilulla”, henkilöstölehdillä jne. Toisaalta tulee muistaa, että levottomuudet ja tuotantohäiriöt Suomen teollisuustuotannossa eivät olleet myöskään jälleenrakennuksen kanssa kamppailevan Neuvostoliiton edun mukaisia.

 

 

 

Tämän kirjoitussarjan kommentointi on keskitetty viimeiseen osaan.

 

Hyvinvointivaltion historia 3 - Nykyaikainen hyvinvointivaltio

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat